Viimeinen kuvakollaasi

Viimeiset kolme viikkoa down under oli upeita. Heti tenttien jälkeen lensimmen Charlien kanssa pohjoiseen Whitsundays rannikolle. Saavuimme varmaankin maailman pienimmälle lentokentälle Proserpineen. Lähtöportti oli ulkona, matkustajat odotti lentokonetta pienessä karsinassa aitojen takana. Laukkuselvitys oli myös ulkona, laukut tuotiin kärryissä ulos :)

Ensimmäisenä yönä meidän hostellissä tuli palohälytys ja koko hostelli tyhjennettiin. Minulla on ainakin prioriteetit kunnossa: ensimmäisenä huolehdin passista, toisena ajattelin pankkikorttia ja kännykkä tuli mieleen vasta, kun olin päässyt jo huoneesta ulos. Koko hostelli olisi kyllä ehtinyt palaa, jos oikeasti olisi ollut tulipalo. Palokunnalta kesti 20min ennen kuin se saapui.

Päivän risteily pienellä katamaraanilla Whitsundayn saaristossa oli yksi parhaimmista päivistä Australiassa. Merivesi oli turkoosia ja kirkasta kuin matkaesitteissä ja 27C lämmintä. Siellä olisin voinut viettää aikaa pidempäänkin.


Whitsundaylta jatkettiin junalla pohjoiseen Townsvilleen, jossa meillä oli kahden päivän pysähdys ja Desiree liittyi meidän matkaan. Päivä vietettiin Magnetic saarella (saaren nimi ei koskaan selvinnyt meille) metsästämässä koala-karhuja. Koalia ei nähty, mutta kookaburran näkeminen melkein korvasi sen.





Ukkosmyrsky iski lauttamatkalla takaisin Townsvilleen. Onneksi matka kesti vain noin 20min. Sadekauden takia useana iltana tai yönä satoi vettä ja päivät olivat helteisiä ja kosteita.
Townsvillestä vuokrasimme auton ja jatkoimme matkaa pohjoiseen. Ohitimme matkalla banaani- ja ruokosokeri viljelmiä.
Meillä piti olla hyvin aikaa pitää pieni patikointi tauko ja pysähtyä vesiputoksille matkalla. Mutta vuoristoinen tie yllätti ja 350km matkaan kuluikin lähes koko päivä. Milla millaa-putousta ehdimme kuitenkin ihmettelemään.

Illalla saavuimme Cairnsin ghettoon ja löysimme hostellimme asekauppaa vastapäätä. Ympäristöstä huolimmatta hostellimme oli mielestäni yksi hauskimmistä, joissa olen ollut. (matkaseurani oli eri mieltä) Se oli söpö paikka ja tarjosi meille ilmaisen pasta-illallisen keskustan baarissa, mikä säästi paljon rahaa meiltä. Ja ennen kaikkea hostellissa oli puulattiat, ensimmäinen kerta, kun näin jotain muuta kuin kokolattiamaton. Tuntuu kuin olisi ollut viisikuukautta jatkuvalla ruotsinristeilyllä kokolattiamattojen takia.

Cairnsiin tulimme tietenkin Suuren Valliriutan takia. Snorklatessa näin pienen hain, Clown kalan (nemo) ja paljon paljon korallia ja kaloja. Kuten Whitsundaylläkin vesi oli todella kirkasta ja 28C lämmintä.

Päivä merellä teki työnsä enkä ikinä ole ollut niin tumma kuin sen päivän jälkeen. Minä olen vasemmalla, Charlie keskellä (jotkut ei vaan rusketu) ja Des oikealla.

Charliella oli syntymäpäivät, jonka kunniaksi menimme viidakkokeinuun. Meidät nostettiin 45m korkeuteen ja minun piti vätää narusta ja vapauttaa meidät ja sitten keinuttiin vaan edes takaisin.
Illalla oli baarissa kultakala kisa. Oikeasti olisimme halunneet Cane toad kisaan, mutta se järjestettiin väärään aikaan. Queenslandilla on suuria ongelmia sen sammakon kanssa. Se ei oikeasti kuulu Australian luontoon vaan tuotiin tänne, että päästäisiin toisesta tuholaisesta eroon. Mikään eliö ei kuitenkaan ollut rajoittamassa sammakko-kantaa ja niiden määrä on riistäytynyt käsistä.

Vuokrasimme uudelleen auton ja suuntasimme pohjoiseen Cairnsistä sademetsiin. Automme oli kaupungin halvin vuokra-auto ilman ohjaustehostetta. Charlie oli kuskina ja katui autoa vuoristoteillä.
Pohjoisessa on maailman perintö kohteisiin kuuluva Cape Tribulation, missä kostean alueen sademetsä kohtaa meren. Cairns sinänsä ei ollut ihmeellinen kaupunki, jossa kannattaisi viettää aikaa. Mutta Cairnsin ympäristö vesiputoksineen ja sademetsineen on käsittämättömän kaunista, puhumattakaan Valliriutasta. Eipä siis ihme että kaupunki pyörii turismilla.

Cape Tribulation.

Jo lähes tottuneena painostavaan ilmankosteuteen ja yli 35C asteisiin oli aika jättää Australia ja suunnata Uuteen Seelantiin. Kylmä ja sateinen Wellington yllätti. Uudessa Seelannissa satoi ja tuuli paljon ja lämpötila oli noin 20C. Siitäkin huolimatta käymisen arvoinen maa ja haluaisin ehdottomasti palata, koska 10 päivän aikana näin niin pienen osan maasta. Uudessa Seelannissa oli mielestäni vähän Pohjoismaista tuntua, ei pelkästään sateiden ja kylmän ilman takia vaan yleisesti rakennukset ja pitkät kesäpäivät toivat kotoisan olon. (ja vesihanat: Australiassa on erikseen kuuma- ja kylmähana)

Seuraava kuva taitaa parhaiten kuvata maata: lampaita ja vuoria. Kuva on matkalta Akaroon pieneen satamakaupunkiin Christchurchin lähellä.

Wellington

Koko aikana, mitä olen matkustanut Australiassa, en ole tavannut kuin yhden suomalaisen pariskunnan. Wellingtonissa törmäsin 7 suomalaiseen.

Kapati-rannikko Wellingtonin lähellä. Hiekkarannikot eivät aivan vastanneet Australiaa tai ehkä vain johtui pilvisestä päivästä ettei merivesi houkuttanut.

Wellingtonissa kävin myös Taru Sormusten Herrasta-elokuvan kuvauspaikoilla.

Uuteen Seelantiin saapuu paljon turisteja pelkästää elokuvan perusteella. Osa vannoutuneimpia hurahtaneita faneja ja osa vaan odottaa hienoja maisemia. Elokuva taisi olla ihan hyvää mainosta Uudelle Seelannille.

Jouluksi suuntasin Wellingtonista etelä- saarelle ja Christchurchiin. Alla Picton, jonne lautta saapui ja josta jatkoin junalla matkaa etelään.

Christchurchin katedraali.

Chrischurchistä tein patikka reissun vuoristoon Arthurs Pass kylästä. Tosin sateisen päivän takia en patikoinut sitä reissua ylös rinnettä mitä olin suunnitellut.

Junamatka vuoristo halki oli ainutlaatuinen.

Joulu ei oikein tuntunut Joululta ilman lunta ja perheillallista, mutta uusia Jouluja tulee aina. Jouluaattona olin Akaron kylässä ja Joulupäivänä kaikki oli seis ja vietin sen Christchurchissä. Oli aika ottaa univelkaa kiinni ja katseltiin hostellilla yhdessä Bondia. Kävin joulukirkossa Chrischurchin katedraalissa ja jouluillalliseksi söin nuudeleista ja kasviksia.

Joulun jälkeen oli paluu Sydneyyn. Uuden vuoden takia se oli täynnä turisteja, kaikki tahtovat viettää Uutta vuotta Sydneyssä. Kaikista turisteita ja 4,2 miljoonasta asukkaasta huolimatta törmäsin tuttuihin koulusta. Kaiken kaikkiaan näin 6 kaveria Bondista sattumalta.

Oopperatalo

Bondi-beach

Uuden vuoden aattona oli kuitenkin aika jättää hyvästit kavereille ja Australialle. Matka Suomeen alkoin. 32 tuntia ja neljä lentokoneateriaa (jätin viidennen väliin, liika on liikaa) myöhemmin saavuin Uuden vuoden päivänä Suomeen. Lämpötila tippui 40C, mutta pettymykseksi piti todeta, ettei lunta ole kinoksittain.

Syksy meni nopeasti, eikä yhdessä lukukaudessa oikein arkea ehtinyt kohtamaan, mutta kotiinpaluu oli mukavaa. On kiva taas palata normaaliin elämään ilman matkalaukkuja ja passia.

No worries, mate